keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

FUFO

Ilmoittauduin minäkin Fufoiluun.  Kuvaan keskeneräiset työni myöhemmin. Osa on varsin vanhoja, osa on suhteellisen tuoreita, mutta suuressa ufoutumisvaarassa. Ideoita on paljon, neuleaikaa vähän. Saa nähdä mitä tällä rintamalla kahdessa kuukaudessa tapahtuu. 

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Plääh


Neulomuksissa on vähän plääh olo. Saanasta neulotusta takista puuttuvat vielä napit. Muuten luulisin, että on ihan OK, mutta kun paksu villatakki ei nyt iske.


Ohje siis Garnstudiolta, lankana Novitan Saana. Modauksia jonkin verran, kun lanka oli melkoisesti ohjetta paksumpaa, mutta suurin piirtein ohjeen mukaan. Helmaa pidensin ja yritin leventää, kun meikäläisen vartalonmuodolle, tuollainen ihoa pitkin nuoleva vaate ei ole järin imarteleva. Ja muutenkin paksuun vaatteeseen mielestäni kuuluu suurempi väljyys. Ihan mukava oli tehdä. Menimme tammikuun lopulla bussilla Kuopioon ja matkalle piti saada neulomus. Kaikki kesken eräiset olivat joko pitsiä, tummaa lankaa ( ei onnaa hämärässä), jossain monimutkaisessa vaiheessa tai muuten vaan kyllästyttivät. Ajattelin, että pääosin sileää neuletta sisältävä hiha sopii hyvin. Ja melkein hihat sainkin tuon edestakaisen matkan aikana tehtyä.
Edellisessä kirjauksessa suunniteltu huivi on tekeillä mallilla Ullan Lehmus, malli on ihan kiva, mutta en tiedä kuinka isoon huiviin lanka riitää. Suurin ongelma on kuitenkin se, että uudesta takistani rätsähti vetoketju. (oma vika kun pitää pyllistellä) Nyt pohdin jaksanko ruveta halpaan takkiin vaihtamaan vetoketjua (en ole hyvissä väleissä ompelukoneen kanssa) vai heitänkö koko takin roskiin, jolloin huivinkin tarve poistuu. Silloin pitäisi lähteä etsimään uutta takkia. Shoppailu ei ole suosikkiharrastuksiani, mikäli ei ole langoista kyse. Pihkana, kun pienen metallikappaleen puuttuminen tekee koko vaatteen käyttökelvottomaksi.

Vaiheessa on myös isännän pipo. Voisiko väittää omaksi malliksi, kun ideoita on kerätty useasta ohjeesta? Eniten ehkä ajatusta on otettu Charisa Martin Cairnin ohjeesta lifestylehats. Muuten tuli valmiiksi, kokeilin päättelyä jonka pitäisi olla joustava. Joustava siitä tulikin, mutta ihan kuin olisin yhtäkkiä vaihtanut kolme numeroa isompiin puikkoihin. Isäntä ei oikein liehureunasta välittänyt ja vähän turhan syväkin pipo on. Koska piponkin tarve on jo melko vähäinen, korjausyritykset ovat vielä tekemättä.
Kaikesta huolimatta, vapuksi luvataan jo lämpenevää.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Työlista pitenee

Ostaa pläjäytin eilen kevättakin. Vanha olikin jo siinä kunnossa, että kelpaa lähinnä takapihan siivoukseen. Taisi olla viime vuoden malli, kun vieressä oli lähes samanlainen, pikkaisen kivemman värinen ja muutama tyylikkäämpi tikkaus hihassa, mutta 80 € kalliimpi. Totesin, että vaikka oli vähän kivempi, mutta ei sentään 80 € arvoisesti. Nyt kun takin väri on tuollainen rauhallisempi, niin pitäähän takin kanssa tehdä joku pirtsakkaan värinen huivi. Jostain syystä lankavarastoni pitää sisällään lähinnä tummia värejä, mutta ikivanhaa Pirta Babyä on muutama kerä tuollaista kirkkaan vihreää. (Valokuva on salamalla otettu, joten värit eivät ole oikeat.) Nyt pohdin sopiiko takin väriin ja naamani väriin? Olisihan se mukavaa vähän pienentää varastoja, vaikka lankakauppakin houkuttelee. Mallia täytyy myös miettiä. On se niin hankalaa, kun kivoja huivimalleja tulvii jatkuvasti esiin, mutta nyt kun olisi oikeasti tarve, niin ei mitään houkuttelevaa tunnu löytyvän. (milloinhan saisi jotain valmista, kun aina vain uusia ' heti nyt' tarpeita pomppii esille)
Tammikuussa aloitettu villatakki Saanasta on nappeja vailla valmis, mutta kun paksun villatakin käyttökelit menivät, niin saa nähdä kestääkö ensi talveen ennen kuin napit tulee hankittua.
Mukavaa viikonloppua. t. Vape