sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Söderat

Työlistani on pitkä ja etenee hitaasti. Heti kun näin Vilman söderasukat päätin, että haluan samanlaiset. Eihän siitä ole kuin kolme vuotta ja nyt jo sain ne valmiiksi. Aloitin nämä kesäkuussa, kun tarvitsin kesälomamatkalle lentokoneneulomista. Ostin jopa puupuikot, jottei homma kaadu turvamääräyksiin. Näitä on nyt tehty mm. lennoilla Barcelonaan ja Bergeniin.


Lanka Regia silk, puikot 2,5 eebenpuiset sukkapuikot. Menekki 126 g.

Nämä sukat myös vahvistavat ajatustani, että jossain vaiheessa pitää opetella kahden sukan yhtäaikaista tekemistä taikalenkillä. Syynä on se, että vaikka minulla ei juurikaan ole toisen sukan syndroomaa, eikä naimaraitakaan haittaa pahasti ja tulen ihan hyvin toimeen sukkapuikkojen kanssa, niin minun on mahdotonta saada peräkkäin tehtynä kahta saman kokoista sukkaa aikaiseksi. Käsialani tahtoo muuttua monenkin syyn takia vaikkei tekoaika venyisikään hirveän pitkäksi. Näissäkin on tasan yhtä monta silmukkaa ja yhtä monta kerrosta, mutta silti toisen sukan varsi on löysähkö ja toinen ei meinaa mahtua pohkeen ympärille. Pituuseroakin taitaa olla muutama sentti. Kaikesta huolimatta olen hyvin tyytyväinen uusiin sukkiini.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Amiraalia isälle

Tässä on yksi ikuisuusprojekti. Sain jouluna 2006 mieheltäni lahjaksi kirjan 'Käsityön pikkujättiläinen'. Ajattelin, että avioliittomme on jo kestänyt yhtä ja toista, joten eiköhän se yhden villapaitakirouksenkin kestä. Kirjassa oli malli Amiraali, jonka päätin tehdä. Mallin lankaa ei enää valmisteta. Sen sijaan valitsin Gjestalin Maijaa. Konepestävää eikä niin kovin paksua. Koska lanka oli ihan erilaista kuin mallissa, ohjeessa ei ollut senttimetrejä ja kuvakin oli vain takaa alkuperäistä Amiraalia on lähinnä palmikkokuvio ja joustinneulehihat. Aikas puuduttava työ. Paita ei valmistunut jouluksi 2007. Syksyllä 2008 jo kerran kokosin paidan kasaan. Toteamus, että on aivan liian lyhyt, painukoon jonnekin häpeämään. Jossain vaiheessa jaksoin purkaa saumat auki ja tein vartalokappaleisiin reilusti pituutta lisää. En tiedä tuleeko tuo koskaan paitaa oikeasti käyttämään, mutta onpahan ainakin poissa keskeneräisten kopastani. Yksi lisäys paitaan pitää vielä tehdä. Jostain pitäisi saada 'tehtaanmerkki', jotta käyttäjälle selviäisi kumpi on etu- ja kumpi selkäpuoli.
Speksit: Gjestal Maija 816 g, puikot 3 mm Addipyöröt.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Saanatakki


Malli Drops
Lanka Novita Saana,
Kulutus 9 kerää
Puikot, 5 mm Addit

Lokakuussa valmistui myös tämä viime tammikuussa aloitettu takki. Tämä on sulovilenismiä. Tammikuussa oli Cittarissa Saanat tarjouksessa. Vihreää hain, mutta ne oli jo loppu. Pitihän sitä paidallinen sinistä ostaa, kun kerran halvalla sai, vaikkei mitään kokemusta ko langasta ollutkaan. Tammikuun lopussa oli työmatka bussilla Kuopioon, johon tarvitsin ajankulua. Muut keskeneräiset olivat joko liian monimutkaista pitsiä, liian tummaa lankaa, tai muuten vaan vaiheessa, jossa olisi tarvittu ajattelutyötä. Hihat tulivatkin reissussa lähestehtyä. Muuten takki valmistui jo keväällä, mutta päättely ja napit puuttuivat. Nyt ovat ilmat jo sen verran viilenneet, että tätäkin voi käyttää. Lanka ei herättänyt suuria tunteita suuntaan eikä toiseen, vähän oli halkeilevaa, muttei pahasti. Malli oli mukava ja nopeatekoinen, muttei tylsä. Kuten tavallista nuo istutetut hihat tuottivat vaikeuksia, kun minulle ei juuri ole harteita suotu. Mallissa oli lisäksi ylimääräisiä nappeja, mutta niitä en ainakaan vielä laittanut. Nappeihin en ole aivan tyytyväinen, mutta saavat nyt olla. Takkikaan ei herätä suuria tunteita, ei mikään suuri luomus, mutta aivan käyttökelpoinen vaate. Joten varmaan pitää olla ihan tyytyväinen.