keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Matkavalmisteluja

Olemme lähdössä lauantaina reissuun. Aloitin eilen tähdellisimmän matkavalmistelun, eli lentokoneneuleen.
Eli fufoilu sikseen ja uutta kehiin. Päätin että ohuesta langasta tehty sukka sopii reissuun. En sentään uutta lankaa ostanut. Lentokonesäädösten takia vannoutunut metallipuikkojen käyttäjäkin kokeilee puupuikkoja. Puulajina eebenpuu.
Kyseessä on Vilman Södera-sukan alku. Tosin tämä alku meni vielä purkuun, kun kärjestä aloituksen ensimmäinen yritys vähän vinoutui. Toisesta tuli jo vähän paremman näköinen. Lankana Regia Silk.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Hyvää juhannusta!

Tässä kevään aikaansaannos.
Eli päätin purkaa edellisessä kirjauksessa näyttämäni Februaryn. Ajattelin, että itseäni väärässä kohdassa olevat raglanraidat harmittaisivat aina kun takkia käytän, vaikkei sitä kukaan muu huomaisikaan.
Joten ei nyt tarvitse miettiä mitä juhannusreissulle ottaa autoneulomukseksi. Alun ainaoikea onnistuu hyvin. Ainoa hankaluus on aluksi iso kerä. Minulla on tapana kerän vaihtuessa (tai solmuun törmätessä) jatkaa lanka pujottelemalla langan pää itsensä sisään. Tai miten sen sanoisi. Muistaakseni joku käytti siitä nimitystä venäläinen päättely. Minusta se on kätevää, kun ei ole työn valmistuttua niin paljon pääteltävää. Sopii mielestäni hyvin Malibun kaltaiselle liukkaalle punoslangalle. Malibuhan on itsessään kuin ohuella langalla tehtyä I-cordia.
Ei kun uusi yritys.
Kaikesta huolimatta mukavaa juhannusta.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

PALJON RUMIA SANOJA


Vieressä Malibusta tekellä ollut February Lady Sweater. Näettekös mikä pielessä? OTTAA PÄÄHÄN. Väsäsin tätä kun yritin saada lakkiaisiksi valmiiksi. Nyt yrityksessä oli juhannus, mutta.... Tässähän olen pitkin matkaa epäillyt suhteita. Luulin, että hiha-aukot ovat liia leveät, mutta ensimmäinen kuitenkin vaikutti hyvältä. Kun siirryin toiseen, syykin selvisi. Toisenen hiha-aukko on yhden kuvion verran ( 7 silmukkaa) isompi. Ja tässä isommassa raglan levennys osuu sinne minne kuuluukin. Nyt pohdinnassa on, näkyykö väärässä paikassa oleva levennys käytössä. Jos ei häiritse, niin riittäisi, että purkaa vartalo-osan ja valmiin hihan ja kaventaa toisenkin hiha-aukon. Mutta muuten pitää purkaa koko roska ja laskea levennysten paikat uudelleen. Takakappale vaikuttaa sopivan leveältä, joten sinne ei ylimääräisiä silmukoita voi siirtää. On muuten pikkasen iso mallitilkku. Onni onnettomuudessa on se, että aloin epäillä langan riittävyytä ja päätin tehdä hihat tässä välillä ja sitten tehdä helmasta niin pitkän kuin lankaa riittää. Taidan siirtää tämän UFO-laatikkoon ja siirtyä hetkeksi jonkun muun Ufon pariin.
Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua.