sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Elonmerkkejä ja nauravia porkkanoita


Onpa kesä ja syksykin vierähtänyt ilman kirjoituksia. Neulonut olen jonkin verran, valmistakin on tullut vähän.

Miehelle olen yrittänyt tehdä villapaitaa. Huonosti on sujunut. Alkuperäinen yritys oli saada viime jouluksi, mutten ehtinyt. Keväällä jäi muiden töiden jalkoihin. Miehellä oli hiljattain syntymäpäivät ja uusi tähtäin oli siihen. Sainkin kappaleet valmiiksi, pingotin ja kasasin. Tulos:mittasuhteet pielessä. Eikun palaset erilleen ja pohdintaa, miten voisi korjata. Menee mietintämyssyyn.

Sen sijaan kummityttöni otti ja valmistui kesällä puutarhatieteiden maisteriksi. Valmistujaislahjaksi tein hänelle huivin.
Kuvan värit ovat ihan pielessä. Huivi on kirkkaan oranssi ja kaikki tietävät minkä väristä nurmikon pitäisi olla. Kuviomalli on Knittyn viimetalvisesta numerosta Laughing Carrots paidasta. Lanka on Vihreästä vyyhdistä ostettua. Vyötteessä luki vain Alpakka. Oli tosi pehmoista ja mukavaa lankaa. Minulle uusi tuttavuus, hain lankaa ihan vain värin perusteella. Toivottavasti myös kestää käytössä. Huivin pituus on noin 2 m. Jostain syystä vaikka lanka oli mukavaa ja mallikin ihan kiva, niin huivi oli jotensakin työläs.
Opettelin työn aikana palmikoiden tekemistä ilman apupuikkoa. Olen joskus aiemminkin kokeillut, mutta huonolla menestyksellä. Syynä saattoi tietysti olla musta lanka ja normaalisti tiukka käsialani. Tätä neuloin tarkoituksella isoilla puikoilla ja löysää, niin silmukoiden neulominen väärässä järjestyksessä onnistui.
Toivottavasti seuraavaan kirjaukseen ei kulu yhtä pitää aikaa.

Ei kommentteja: