maanantai 2. marraskuuta 2009

Saanatakki


Malli Drops
Lanka Novita Saana,
Kulutus 9 kerää
Puikot, 5 mm Addit

Lokakuussa valmistui myös tämä viime tammikuussa aloitettu takki. Tämä on sulovilenismiä. Tammikuussa oli Cittarissa Saanat tarjouksessa. Vihreää hain, mutta ne oli jo loppu. Pitihän sitä paidallinen sinistä ostaa, kun kerran halvalla sai, vaikkei mitään kokemusta ko langasta ollutkaan. Tammikuun lopussa oli työmatka bussilla Kuopioon, johon tarvitsin ajankulua. Muut keskeneräiset olivat joko liian monimutkaista pitsiä, liian tummaa lankaa, tai muuten vaan vaiheessa, jossa olisi tarvittu ajattelutyötä. Hihat tulivatkin reissussa lähestehtyä. Muuten takki valmistui jo keväällä, mutta päättely ja napit puuttuivat. Nyt ovat ilmat jo sen verran viilenneet, että tätäkin voi käyttää. Lanka ei herättänyt suuria tunteita suuntaan eikä toiseen, vähän oli halkeilevaa, muttei pahasti. Malli oli mukava ja nopeatekoinen, muttei tylsä. Kuten tavallista nuo istutetut hihat tuottivat vaikeuksia, kun minulle ei juuri ole harteita suotu. Mallissa oli lisäksi ylimääräisiä nappeja, mutta niitä en ainakaan vielä laittanut. Nappeihin en ole aivan tyytyväinen, mutta saavat nyt olla. Takkikaan ei herätä suuria tunteita, ei mikään suuri luomus, mutta aivan käyttökelpoinen vaate. Joten varmaan pitää olla ihan tyytyväinen.

1 kommentti:

Mammutti kirjoitti...

Hyvän näköinen takki!