sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Joululahjoja 2


Joululahjoja valmistuu pikkuhiljaa.
Tässä äidille Ailbet Knittystä. Ensimmäinen oli valmis jo jouluna, eikä toisestakaan puuttunut paljon, mutta alkoi tulla sen verran paljon virheitä, että päätin jättää kesken ja laskea rivit ajan kanssa paremmin. Silmukat keskimmäisen koon mukaan. Mallissa on tavattoman pitkä ranneke. Minusta myös tässä isommassa koossa tuleva viistokuviota on liian paljon. Pienemmän koon mukainen lapanen, on minusta kauniimpi. En tiedä miltä olisi näyttänyt, jos olisin tehnyt viistokuvion oikein. Vasta toisessa lapasessa huomasin, että mallissa se on toisin, mutten lähtenyt enää purkamaan ja tein toisesta samanlaisen.

Tein nämä palmikot ilman apupuikkoa, josta johtuen jälki ei ole erityisen tasaista. Kierretyt silmukat tuottivat vaikeuksia. Lisäksi perfektionistiminäni joutui pohtimaan onko oikeasti väliä, miltä reunalta takaa kulkeva silmukka neulotaan. Lankana Regia Silk, puikot 2 mm.
Posted by Picasa

Ei kommentteja: