keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Sukkasatoa



Ensimmäinen paali heinälatoon. Mallina Ullan Aapelit. Käsialani taitaa olla melko piukkaa, kun malli on tehty 42 numeroiseen jalkaan, mutta minä en saanut edes kantapäätäni mahtumaan varresta sisään. Jalkani on noin 39-40 ja vielä suht kapeaa sorttia. (Mikä mallitilkku, mikä ohjetiheys?)
Kun huomasin varren kapeuden tein teräosastakin lyhyemmän, jotta sopisi jollekin keskenkasvuiselle. Minun perheestäni ei tämän kokoisille sukille löydy käyttäjää, mutta eiköhän sellainen jostain löydy.
Minulla ei ole sukkaplokkereita ja kun en omaa jalkaani saanut sukkiin survottua, sukat ovat kuvassa viimeistelemättömän oloisia. Kuitenkin halusin raportoida sukat vielä syyskuun puolella. Lankana 7-veljestä, puikot 3,5 sukkapuikot. Painoa sukilla on 89 g. Malli oli mukava. Muovasin mallia sen verran, että käänsin palmikot sukissa eri suuntiin. Lisäksi lisäsin sukan suuhun vähän resoria. Huomasin taas, että palmikkoa neulon mieluummin edestakaisena neuleena. Silloin kerrosten laskeminen on ainakin tällaisissa neljän kerroksen palmikoiss helpompaa.

1 kommentti:

Gabriella kirjoitti...

Minulla oli aivan täysin sama ongelma tuon aapelin kanssa! Tein ohjeen mukaan ja 48 silmukalla pitäisi sopia itselleni vaikka olinkin tekemässä sukkia lahjaksi. Minulla on löysähkö käsiala, mutta silti sukista tuli niin tiukat etteivät menneet minun jalkoihini. Epäilinkin silloin ettei tuo mallineule ole mitenkään hurjan joustavaa. Lisäksi neuloin itse vielä normaalia isommilla puikoilla ihan vahingossa.

Aapelin malli on kuitenkin ihanan helppo ja nopea oppia. Kauniit tuli myös sinun aapeleistasi!
Pitää ensi kerralla minunkin muistaa tehdä huomattavasti väljemmät! :)