maanantai 28. syyskuuta 2009

Väliaikatietoja

Kirjoittelen jotain elonmerkkejä, vaikkei mitään valmista ole tullutkaan. Tyypilliseen tapaani, jos herää pienikin epäilys, ettei tulos ole aivan täydellinen jarruttelen työn loppuvaiheessa. Söderasukkaa uhkaa toisen sukan syndrooma, isännän paita on toista kertaa kokooon kasausta vailla. Villatakistani puuttuvat edelleen napit, vaikka olen ne jo ostanut. Eli pienellä rykäisyllä valmiita olisi vaikka kuinka paljon ja sitten olisi lupa aloittaa uutta. Kaikista lupauksista ja keskeneräisyyksistä huolimatta aloitin sukkasatoon lähes perussukat. Niistä myöhemmin.
Nyt kuvaa vielä pitempiaikaisesta projektista. Kuopus ilmoitti jo joku vuosi sitten haluavansa neuloa. Silloin laitettiin patalappu alulle. Hitaasti etenee, pojalla on kärsivällisyyttä tehdä ehkä yksi kerros kerrallaan. Työ aloitettiin kahdella sukkapuikolla, mutta tarvitsin ne jokin aika sitten Februaryn hihoihin. Nyt otettiin käyttöön Addit. Kuulemma ovat vähän liian liukkaat, mutta pyöröpuikon etu: ei pääse silmukat putoamaan takakautta tuli havaittua.
Mukavaa alkanutta viikkoa.

Ei kommentteja: